lauantai 16. marraskuuta 2013

Elämäni ensimmäiset "oikeat" villasukat.

En ollut ennen tehnyt kuin vauvan villasukkia joten nämä olivat ekat aikuisten villasukat :)
Tein nämä viime keväänä niin myöhään että niillä on oikeestaan nyt vasta ollut käyttöä.



Ohje on eilen tein -blogista. 
Lankana käytin Novitan Nallea.


-Senja

maanantai 7. lokakuuta 2013

Kurkkupurkit.

Mulla on mahdollisuus saada töistä isoja kurkkupurkkeja, 
niitä olen sitten muutaman kotona pessyt ja maalannut.

Yhteen liimasin yläreunaan pitsiä ja toiseen koristeteippiä.
Nämä toimivat meillä ompeluroskiksena, kissan kuivaruokakeppuna
 sekä muovipussien säilytyspaikkana.





Näitä löytyisi vielä iso kasa, joten jotain täytyis niistä keksiä...


-Senja

torstai 26. syyskuuta 2013

Tuubihuivi.

Talvi tekee tulojaan pikkuhiljaa...
Ostin jo alkukesästä kaulahuivi langat Maarianhaminasta 
ja googlailun jälkeen, päätin kokeilla helmineuletta.




20 silmukkaa, 8 puikoilla ja nopeesti tulee valmista.
Lankana Drops Eskimo ja sitä meni viisi kerää.




- Senja

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Kihlajaislahja.

Ihanat ystävämme menivät kihloihin jo viime talvena.
Kihlajaiset jäivät silloin juhlimatta joulun ja muiden juhlien vuoksi,
mutta ajattelin silloin et jotain pientä pitää heille lahjaksi tehdä.

Myöhemmin he ostivat ihanan valkoisen sohvapyödän, johon tarvittiin lasinalusia...





Tein kuusi lasinalusta tällä ohjeella harmaasta Miami-langasta.
Nämä lasinaluset taitavat toimia myös vähän pöytäliinan korvikkeena.




Onnea vielä kerran!

-Senja

lauantai 24. elokuuta 2013

Pientä somistamista.

Ihana mieheni toi jokin aika sitten vanhan vaa'an töistä kotiin tullessaan.
Valkoisen, kuluneen, täysin toimivan ja kauniin keittiö vaa'an.




Vaaka näytti yksinäiseltä keittiön tasolla, 
joten virkkasin Hanko-langasta kaksi sydäntä kyytiin.
Ohje sydämmiin löytyi Kaarnasydän ja sammalkranssi kirjasta.

-Senja

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kattausliinat.

Välillä tarvitaan jotain pientä ja helppoa tekemistä automatkoille.
Kattausliinojen ohje löytyy täältä.
Lankana on Novita Tennessee.




Kumpikaan liina ei ole tehty tasan tarkkaan ohjeen mukaan, 
toinen on suurempi ja toinen pienempi.



-Senja

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Kummitädin lahja.

Nyt on lomailu ottanut täysin voiton!
On matkusteltu pikku reissuja veneellä ja asuntoautolla, pesty mattoja ja maalattu autotallia, 
joten tämän päivitys on vähän jäänyt...

Elikkä pari viikkoa sitten käytiin kylässä kummitädin luona lahjan kera.
Tyynyillä kokoa on 50x50cm ja tuputtelin sabluunan avulla tyynyihin mökin koordinaatit.




Muutakin on jo valmistunut, mutta niistä lisää myöhemmin, autotallin maalaus kutsuu.


-Senja

torstai 4. heinäkuuta 2013

Juna-sukat.

Juna-sukkia on valmistunut vähän enemmänkin...
Viime keväänä lähetin serkulle paketin Rauman suuntaan, jossa oli kahdet sukat tarinan kera.
Lankana käytin Impivaara sukkalankaa ja ohje oli eilentein-blogista.




Eilen valmistui myös kummipojalleni kahdet sukat. 
Siniset Impivaaran sukkalangasta ja vihreissä käytin Merino baby -lankaa. 
Ohje oli kummassakin sama.




Kummipojan sukkia ei lähetetäkkään postissa, vaan viedään itse Raumalle.
Hyvä syy käydä katsomassa kuinka paljon poika on viime kerrasta kasvanut. <3


-Senja

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Onnea vauvan johdosta.

Ihana ystäväni synnytti eilen kauniin terveen tyttövauvan.
Oon hurahtanut näihin Juna-sukkien tekoon, joten neuloin vauvallekkin yhden parin.
Lankana Merino Baby.




Tähän ylläripakettiin laitoin mukaan myös aiemmin tekemäni tiskirätin,
sattus olemaan samaa väriä.
Onnea vielä koko perheelle!

-Senja

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Beauty box.

Multa on aina puuttunut kunnon beauty box, sellanen mihin mahtuis kaikki purkit ja purnukat. Viime talvena vietettiin viikko Lapissa ja tavaroita pakatessani, päätin sellaisen yhtäkkiä ommella.




Beauty boxiin tuputtelin kankaanpainovärillä sabluunan avulla "Beauty Box" tekstin, mikä tietenkin levisi kiireessä, joten jouduin sitä hieman paikkailemaan. Päällyskankaan ja vuorin väliin ompelin muovipussin palaset, jos vaikka shampoopullo päättää hajota matkalla.
Samasta kankaasta tein myös meikkipussin. 




Oli muuten siinä ja siinä että sain kaikki mahtumaan edes tuohon pussiin, vaikka tein kaksi kertaa vanhan beauty boxin kokoisen. :)

-Senja

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Kälyn tuparilahja.

Käytiin eilen pikaisesti kälyn luona katsomassa mitä kaikkea he ovat saaneet aikaiseksi uudella pihallaan. Parissa viikossa oli lähtenyt vanha ulkovessa, koiratarha ja pihan suurin kuusi ja tilatte tullut heinäseiväsaitaa ja pari kukkamaata.
Voisivat tulla meidän pihalle jatkamaan kun saavat omansa valmiiksi. :)

Tuliaisiksi vietiin keittiöpyyhe ja tiskirätti.


Keittiöpyyhkeen purin monta kertaa, siksi lahjan vieminen vähän venyi.
Ei meinannut millään löytyä sopivaa mallia ja tässä valmiissakin pitsi kulkee väärään suuntaan, sillä lanka lanka loppui puolessa välissä kesken. Ei se haittaa, käly piti siitä ja se on tärkeintä.



Keittiöpyyhkeessä käytin lankana Allhemp6, 100% hamppulankaa ja tiskirätissä ekaa kertaa Novita bambua 50% bambu-viskoosia ja 50% puuvillaa.
Tiskirättejä on muutenkin valmistunut muutama, matkailuautoon, veneeseen, kotiin...
Mutta niistä ehkä myöhemmin lisää.

-S

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Sohvan kesäilme.

Pari vuotta sitten metsästin kissojen ja koirien kanssa eteiseemme vanhaa puusohvaa.
Mieluiten valkoinen ja yksinkertainen.
Sopivaa ei vaan löytynyt tai jos löytyi niin hinta oli ainan liian korkea, kunnes äitini soitti että nyt olisi sellainen sohva kierrätyskeskuksessa. Äkkiä kävin sitä katsomassa ja taisi olla vielä samana päivänä kun mies sen kävi sieltä ostamassa. 
Ompelin siihen uuden ohuen patjan (vanha oli kymmenen senttiä paksu ja ylsi melkein käsinojaan asti) ja koulussa painoin sabluunamaalauskurssilla tyynynpäälliset 
"Nuttula" ja "Tervetuloa".
Sellaisena sohva on meitä pari vuotta palvellut, 
kunnes eilen sain aikaiseksi ommella ruusuiset tyynyliinat kesäksi.



Valkoinen ei tämä sohva kylläkään ollut, mutta sen voi maalata sitten joskus...



-S


torstai 6. kesäkuuta 2013

Virkatut matot.

 Viime kesänä virkkasin äidin sukkalankojen jämistä työhuoneeseen pienen pyöreän maton. 
Virkkasin maton 5 virkkuukoukkulla, kiinteillä silmukoilla.
Viimeistelin maton vielä koristereunalla.
Siitä tuli ihanan ohut ja ennen kaikkea konepestävä joten sen voi helposti pestä koska tahansa.




Tänä keväänä huomasin että Hanko-lanka jämiä oli kerääntynyt aika hyvin joten päätin tehdä vessaan samanlaisen maton "kesämatoksi".
Ei ne jämälangat ihan riittänyt, mutta ei se haittaa...



-S

perjantai 24. toukokuuta 2013

Katinkontti.

Meillä on kaksi ihanaa kissaa, mikä tarkoittaa että varsinkin talvisin kun on liian kylmä olla ulkona, koko talo on täynnä kissojen leluja.
Ajattelin käyttää Novitan Huopanen langan jämät ja tehdä niistä korin Novitan ohjeella.
Eihän ne jämät mihinkään riittänyt, mutta tein korista sitten sen verran korkeamman että sain nekin käytettyä.




Ennen kuin ehdin täyttää korin leluilla, toinen kissoista koitti sitä makuupussina...




Hyvinhän se sellaisenakin näytti toimivan ;)

-S

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Äitienpäivä.

Äitienpäivä lahjat oli tänä vuonna kokonaan itsetehtyjä.
Ihastuin niin paljon eilen tein blogissa olleisiin keittiöpyyhkeisiin, 
että päätin tehdä niitä oikein urakalla. 
Yksi itselle, yksi äidille ja yksi anopille.




Ohjeeseen pääsee täältä.
Lankana käytin Allhemp6, 100% hamppulankaa.
Valmis pyyhe kannattaa pestä heti ennen käyttöä, jotta se hiukan pehmenisi. 
Mitä enemmän pyyhettä käyttää sitä pehmeämmäksi se tulee.





Ja tottakai keittiöpyyhe tarvitsee kaveriksi tiskirätin.
Lankana käytin Blend Bamboota, 70% bambua ja 30% puuvillaa.
Prinsessajuttu blogissa oli kuvat kauniiseen tiskiliinaan.
Tiskirätit virkataan kolmen pylvään ryhmissä ja joka neljäs kerros on kokonaan pylvästä.
Prinsessajutun liinoihin on tehty myös nirkoreuna, minkä jätin omistani pois.

Tein tiskirätit myös Mammoille ja Mummuille.



-S

Lakanoista verhot.

Sain Mammalta vanhat itsetehdyt pitsilakanat, joista ompelin meille keittiöön verhot.
Tekisi mieli joka ikkunaan tehä tälläiset, ovat niin kauniit...




Niissä oli jokaisessa ihana A.V. kirjailukin, mikä ei kyllä valitettavasti näy kuvassa.
Siellä Mamman kaappiin jäi vielä pinollinen lakanoita, mitäköhän muuta niistä keksisi?

-S

Keskeneräisten töiden kori.

Keskeneräisten töiden kori? Mihin sellaista tarvitaan? 
Kaikki työthän tehdään heti valmiiksi ennen seuraavan aloittamista. 
Tai sitten ei. 






Virkkasin kaksinkertaisesta Novitan Hanko-langasta suuren korin jotta kaikki työt mahtuisivat siihen, mutta välillä se on silti niin täynnä että hyvä kun koria alta näkyy.






Tein korini Kauhavan Kangas-aitan Asteri-kori ohjeella, kylläkin suurempana.

-S

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kompromissi.

Tänään tein vapaa päivän kunniaksi meille uudet sohvatyynyt. Vanhat olivat jo niin nuhjuiset, että kyllä niitä uusia on jo odotettukin. 




Tein pari viikkoa sitten tutustumis matkan naapuri kaupungin kangaskauppaan ja heti löysin kassillisen ostettavaa. Näin jo sieluni silmin olohuoneessa tuosta vaaleanpunaisesta kankaasta tehdyt tyynynpäälliset, kunnes mies ilmoitti jyrkän vastalauseen. Joten niimpä meillä tehtiin kompromissi. Toiselle puolelle mun ihanaa vaalean punaista kangasta ja toiselle puolelle miehen valitsemaa beigeä kangasta. Nyt voidaan sitten kilpaa käännellä niitä tyynyjä.



-S