maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kattausliinat.

Välillä tarvitaan jotain pientä ja helppoa tekemistä automatkoille.
Kattausliinojen ohje löytyy täältä.
Lankana on Novita Tennessee.




Kumpikaan liina ei ole tehty tasan tarkkaan ohjeen mukaan, 
toinen on suurempi ja toinen pienempi.



-Senja

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Kummitädin lahja.

Nyt on lomailu ottanut täysin voiton!
On matkusteltu pikku reissuja veneellä ja asuntoautolla, pesty mattoja ja maalattu autotallia, 
joten tämän päivitys on vähän jäänyt...

Elikkä pari viikkoa sitten käytiin kylässä kummitädin luona lahjan kera.
Tyynyillä kokoa on 50x50cm ja tuputtelin sabluunan avulla tyynyihin mökin koordinaatit.




Muutakin on jo valmistunut, mutta niistä lisää myöhemmin, autotallin maalaus kutsuu.


-Senja

torstai 4. heinäkuuta 2013

Juna-sukat.

Juna-sukkia on valmistunut vähän enemmänkin...
Viime keväänä lähetin serkulle paketin Rauman suuntaan, jossa oli kahdet sukat tarinan kera.
Lankana käytin Impivaara sukkalankaa ja ohje oli eilentein-blogista.




Eilen valmistui myös kummipojalleni kahdet sukat. 
Siniset Impivaaran sukkalangasta ja vihreissä käytin Merino baby -lankaa. 
Ohje oli kummassakin sama.




Kummipojan sukkia ei lähetetäkkään postissa, vaan viedään itse Raumalle.
Hyvä syy käydä katsomassa kuinka paljon poika on viime kerrasta kasvanut. <3


-Senja

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Onnea vauvan johdosta.

Ihana ystäväni synnytti eilen kauniin terveen tyttövauvan.
Oon hurahtanut näihin Juna-sukkien tekoon, joten neuloin vauvallekkin yhden parin.
Lankana Merino Baby.




Tähän ylläripakettiin laitoin mukaan myös aiemmin tekemäni tiskirätin,
sattus olemaan samaa väriä.
Onnea vielä koko perheelle!

-Senja